Raikkaan valkoinen M-kokoinen nuolija, jossa on ihastuttava Peppi-kuvitus ja puinen varsi. Silikonisen nuolijan pituus on 27 cm. Kokonaisuus tuo iloa, riemua ja peppimäistä asennetta leipomiseen.
Peppi Pitkätossu on Astrid Lindgrenin luoma ihastuttava, rasavilli hahmo, joka asustaa Huvikummussa. Nyt Peppi on leiponut monenlaisia kakkuja ja herkkuja ja koristellut ne houkuttelevan taidokkaasti. Onkohan hän järjestämässä suuremmatkin juhlat vai onko hän kutsunut hyvät ystävänsä Tommin ja Annikan kylään? Kakut näyttävät herkullisilta ja Peppi vaikuttaa odottavan iloiselta. Toivottakaamme hänelle iloisia leivontahetkiä ja maistuvia sekä onnellisia tuokioita kakkujen äärellä!
Keskikokoinen nuolija ei naarmuta kulhoja tai kattiloita. Nuolijan pää on taipuisaa silikonia, jolla saa kaavittua taikinakulhon helposti puhtaaksi eikä taikinaa mene hukkaan. Näppärän nuolijan varsi on valmistettu puusta, ja siinä on pieni reikä ripustusta varten sekä kakkujen kuvia. Nuolijan keltaisessa silikoniosassa on kuvitus Pepistä valmiiden leivonnaisten kanssa sekä toisella puolella kuva Pepistä heittämässä lettua korkealle ilmaan. Kuvat saavat sekä lapset että aikuiset hyvälle tuulelle.




























Reviews
There are no reviews yet.